tiistai 30. huhtikuuta 2019

Ensimmäiset päivät


Lentomme lähti Helsinki-Vantaan lentokentältä 28.4.2019 klo 16:30. Oltiin klo 18:00 paikallista aikaa Düsseldorfin lentokentällä, josta mentiin SkyTrainilla juna-asemalle. Lippuautomaatin käyttö oli hieman hermoja raastavaa, mutta me selvittiin onneksi Kölniin asti, jossa tapasimme saksalaiset opettajat Marcin ja Lisan, joiden kanssa käytiin syömässä italialaisessa ennen kämpille menoa.







Kämppä on hieno ja siisti, parempi mitä me kaikki oletettiin. Plussaa on hyvä Wifi, iso parveke, mukavat sängyt ja kylpyamme. Miinuksena se, että asunnon vesi on vähän arvaamaton. Suihkuvesi vaihtelee itsekseen jääkylmästä tulikuumaan. Kadun äänet myös kuuluu tosi helposti sisälle.





Kuvia asunnosta

Toisena päivänä saksalaiset opiskelijat vei meidät tutustumaan työpaikkoihin, Bergheimin keskustaan sekä heidän kouluunsa. Koulun rakennus oli suurempi kuin KSAOn soten yksikkö, mutta paljon vanhempi. Marc kertoikin, että koulun eri toimipaikat siirtyvät muutaman kuukauden päästä yhdessä uuteen rakennukseen. Koululla meille tarjoiltiin lounas.



Kuvia toiselta päivältä

Viimeiset fiilikset Saksasta

Huomenna olisi kotiin lähtö ja kolmen viikon saksan reissu olisi sitten ohi. Tänään hoidetaan viimeiset pakkaamiset, haetaan viimeiset kebab...